maanantai 18. marraskuuta 2013

Herkku ja Lahja Murena

Työssäoppiminen on virallisesti nyt jatkunut jo toista viikkoa. Työharjoittelupaikkani on Herkku ja Lahja Murena Salossa. Aivan ihana herkku- ja lahjatavaraliike, josta löytyy oikein ihania ja maukkaita herkkuja, suolaisia sekä makeisia ja sisustus- ja lahjatavaroita. Nyt parhaillaan liikkeen on vallannut JOULU, joka on tänä vuonna oikein taianomainen ja täynnä tonttuja! Kannattaa käydä tutkimassa...

Työharjoitteluni alkoi Joulun rakentamisella, jossa liikkeeseen luotiin aivan uusi ilme yhden viikonlopun aikana. Aherrus oli vaativa ja kiireinen mutta lopputulos oli aivan mahtava! Tässä muutama kuva joulustamme...

Näyteikkunat näyttävät tältä...




Ja myymälä tältä...









Myös lasten puoli on saanut uuden ilmeen...










Tontut tosiaan ovat vallanneet myymälän...



Työharjoittelu on sujunut hienosti ja vauhdikkaasti, päivät ovat sujuneet mm. lahjapakettien teossa...

Harjoitteluni aikana olen saanut tehdä myös tuotekuvauksia joita on päivitetty mm. yrityksen facebook-sivuille. Käykää tutustumassa myös niihin!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Viisi kuvausjärjestelijää

Saimme koulussa tehtäväksemme tutustua viiteen tunnettuun suomalaiseen kuvausjärjestelijään. Heidän nimensä ovat:

                                Susanna Vento


 
Hänen tyylinsä on mielestäni hyvin yksinkertainen mutta vaikka kuvat ovatkin aika suuresti musta / valko valtaisia, löytyy kuvista yleensä aina jokin "väripilkku".
 
Jenni Juurinen


 
Häneltä löytyy väriä vähän enemmän vaikka kuvat ovat hänelläkin hyvin yksinkertaisia ja harkittuja.
 
Minna Jones


Hän käyttää paljon puhtaita, suoria pintoja. Ja kuten aikaisemmillakin, hänelläkin on hyvin yksinkertaiset linjat.
 
Riikka Katinkoski


 
Häneltä löytyy kuvista vähän enemmän runsautta vaikka värimaailma on edelleenkin aika musta / valko painoitteinen. Kuvissa ei ole paljon tekstiilejä vaan pehmeyttä voidaan tuoda mm. kasveilla.
 
Lotta Agaton


Tämä on tietyllä tavalla suosikkini. Häneltä alkaa löytymään kuvista enemmän runsautta ja monipuolisuutta ja aivan uusiakin elementtejä. Värimaailma on edelleen niukka mutta kuitenkin tasapuolinen.
 
Nämä alla olevat kuvat ovat erityisesti suosikkejani häneltä...
 


 
Niissä on sellaista runsautta, mistä pidän mutta kuitenkin sopivaa yksinkertaisuutta. Värejä on niukasti mutta kuitenkin sopivasti ja ne sopivat hyvin yhteen.

Arabiaa...ja vähän myös Helsinkiä...

Kävimme luokan kanssa tutustumassa Helsingissä sijaitsevaan Arabian tehtaaseen.

 
 
Saimme kokea oikein kunnon tehdaskierroksen, jossa pääsimme tutustumaan tehtaan nykyiseen ja myös entiseen toimintaan sekä näimme, miten Arabian astioita valmistetaan nykyään sekä myös ennen vanhaan.


Nykyisin astioiden koristelua ei enää tehdä käsin kuten aikaisemmin mutta vanhat astioiden polttouunit ovat edelleenkin käytössä.
 
Saimme tutustua myös Arabian tehtaan museoon, joka sijaitsee tehtaan yhteydessä.
 
Täällä saimme ihastella menneen ajan tuulia. Esillä oli vanhoja aarteita, joita voi vieläkin löytää jonkun ullakoltakin...
 
Museokierroksen jälkeen saimme kuulla Iittalalla / Arabialla työskentelevältä visualisti Anu Kattilakoskelta hänen työstään. Hän perehdytti meidät myös Arabian historiaan sekä kertoi millaisena hän kokee visualistin työn. Hänen sanojaan lainaten: "Tämä on paras työ maailmassa!"
 
Arabian kierroksen jälkeen kävimme tutustumassa myös Helsingin keskustan liikkeisiin ja näyteikkunoihin. Valitettavasti jouluikkunoita ei vielä oikeastaan oltu tehty ja monessa liikkeessä, kuten Stockmannilla, ne olivat työn alla.
 
Erityisen ihanana liikkeenä Helsigissä jäi mieleen Granit. Tämä on aivan ihana sisustusliike, johon kehoitan tutustua. Klikkaa tuota Granit -linkkiä niin pääset tutustumaan yrityksen nettisivuihin.
 
Toinen sisustusliike, jonka haluan mainita oli White On White. Tämä liike oli erityisesti mieleeni, koska käytän itse aika paljon sisustuksessa valkoista ja tämän liikkeen sisustustuotteet ovat mieleeni. Kannattaa käydä tutustumassa!
 
Helsinki -päivä oli erittäin kivaa vaihtelua koulutyöhön ja samalla tämä oli meidän luokan viimeinen yhteinen hetki ennen ensi vuoden huhtikuuta. Tämän jälkeen meillä alkaa työssäoppimisjaksot ja seuraavan kerran näemme koko luokan kanssa vasta keväällä!

Ja sukellus lehtien kuviin...

Saimme tehtäväksemme myös etsiä lehdistä kuvia, joissa esim. valotuksia oli muutettu. Alla muutama kuva, jotka löysin Koti ja Keittiö -lehdistä. Kuvat ovat lokakuun ja marraskuun nro:sta 2013. Tämän kuvan on ottanut Kirsi-Marja Savola.

Kuvaan on hienosti saatu valoa ja puun varjo seinälle.
 
 
Tämä alla oleva kuva on samasta lehdestä. Tämänkin on kuvannut Kirsi-Marja Savola.
Kuva on saatu erittäin valkoiseksi valotusta / aukkoa säätämällä. Tällaisista kuvista pidän, missä valkoinen erottuu erittäin puhtaana.
 
Tässä kuvassa taas musta on erittäin puhtaan musta mutta kuitenkin esim. lampun keltainen valo näkyy hienosti.
 
 
 
Tässä kuvassa on myös valotusarvoja säätämällä saatu valkoinen näyttämään kirkkaalta ja puhtaalta ja valo tulee erittäin kirkkaana esille. Nämä kuvat on ottanut Krista Keltanen.
 
 
 Tämä on mielestäni hieno kuva. Se löytyy myös Koti ja Keittiö lehdestä ja sen on ottanut Arsi Ikäheimonen. Valo tulee erittäin kirkkaana ja taas valkoinen näyttää erittäin puhtaalta.